Opiskelijaelämää Sedussa


Mukavaa ja aurinkoista sunnuntaita kaikille!

Kuten jo aiemmin mainitsin, olen aloittanut opiskelut Seinäjoen Sedussa, viestinnän sihteerin opinnoissa. Minun ei ollut alunperin tarkoitus aloittaa opiskeluja vaan perustaa yritys!  Mutta sain niin hyvän tilaisuuden opiskella juuri niitä asioita, mitä olisin joutunut yksinäni opettelemaan yritystoimintaani varten, joten en epäröinyt hetkeäkään lähteväni mukaan!  Opinnot kestävät vuoden ja saan itse valita suoritanko opinnot kokonaisuudessaan vai osan niistä. Yritykseni tulee toimimaan tässä rinnalla eli sekin asia eteenee hyvää vauhtia.

Seinäjoen Sedun aikuiskoulutuskeskus sekä nuorisopuoli ovat yhtyneet hiljattain. Opiskelu on todella joustavaa ja räätälöityä. Monet opiskelevat töiden ohella tai päivittävät osaamistaan työmarkkinoiden kiristyneestä tilanteesta johtuen. Yritykset ovat heränneet ymmärtämään viestinnän tärkeyden ja vaativat osaamista omilta kuin tulevilta työntekijöiltään. Sedulla on paljon erilaisia koulutuksia ja esim. Te-toimiston kautta voi hakea paikkaa täydennyskoulutukseen, jos sellaiselle on tarvetta. Suosittelen tsekkaamaan heidän sivunsa, linkki löytyy jutun alusta.




Olemme nyt pari viikkoa ehtineet tutustusta toisiimme koulussa ja luokka vaikuttaa todella kivalta. Heidän kanssaan on helppo tulla toimeen ja uusia ystäviäkin on löytynyt. Blogin päivittäminen on hieman jäänyt taka-alalle, mutta pyrin päivittelemään blogia säännöllisesti kuten tähänkin asti. Kaiken uuden opettelu on vienyt voimia ja illat täyttyy lapsen harrastuksista eikä unen tuloa tarvitse illalla montaa minuuttia odotella. Mutta hyvä niin, elämässä on nyt selkeä rytmi ja viikonloppuna tulee herättyä ihan yhtä aikaisin kuin arkenakin. Päivittelen instastoryn puolelle välähdyksiä opiskeluistani. Kantsii kurkkia sieltä, mitä kaikkea kivaa meillä on tekeillään.

Saimme nauttia viikonloppuna kauniista säästä - ilmassa oli selkeästi kevään tuntua! Ihanaa!  Kävin yökylässä isompien lasteni luona Vaasassa. Seinäjoelta Vaasaan on noin tunnin ajomatka meiltä. Piipahdimme shoppailemassa muutamassa sisustuskaupassa sekä kävimme syömässä uudistuneessa Amarillossa. Ravintola oli kauniisti ja inspiroivasti sisustettu eli käykää ihmeessä katsomassa. Jotain tuliaisia toin kotiin ja ne näette tässä alla olevassa kuvassa. Vihreä maljakko on Hemtexin samoin kalenteri. Bambulautaset ostin kirpputorilta ja myös marmorialusta on löytö Combo-kirpputorilta. Kaikkea ihanaa ja uutta oli jo saapunut kauppoihin, mutta maltoin mieleni ja päätin ensin kartoittaa omat kaapit ja katsoa tarvitaanko me mitään uutta vai lyötyykö kaikki jo kaapista valmiina. Kummallista, mutta monesti omistakin kaapeista tekee löytöjä! Heh. Käykö teille koskaan niin?

Kivaa alkavaa viikkoa!
Ensi viikolla on tulossa kiva alekoodi kivaa kauppaan. Olkaa kuulolla.
Marika



1 kommentti

  1. Harrah's Casino New Orleans, LA | MapyRO
    Harrah's 군산 출장샵 Orleans, 용인 출장마사지 LA Harrah's Casino offers slot machines and table games on all major 경주 출장마사지 thoroughbred racetracks 김천 출장샵 in Louisiana. Harrah's Cherokee Casino 원주 출장샵

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit viestin.