Minimaailma - tämän joulun hitti!


Kierrellessäni Seinäjoen käsityömessuilla viime syksynä, ihastelin Emmas & Mamasin osastolla kaunista lyhtyä, mihin oli tehty useaan kerrokseen jouluinen minimaailma. Se oli niin lumoava, että tiesin heti haluavani sellaisen itsekin. Käsityömessuilla oli monenlaisia minitavaroita saatavilla ja sieltä mukaani lähti valkoinen minikelkka, jota saa myös Emmas & Mamasin liikkeestä Seinäjoelta. Heillä on laaja valikoima minitavaroita, jos omasta takaa ei jo löydy.

Tällaisen minimaailman tekoon tarvitset vain aimoannoksen luovuutta, kekseliäisyyttä eikä sen tekeminen ole mitenkään vaikeaa. Voit tehdä minimaailmasta tai puutarhasta ihan sellaisen kuin haluat. Minä päädyin minipuutarhaan, talviseen sellaiseen. Halusin luonnonmateriaaleja, eläimiä sekä sellaista luonnon rauhaa ja herkkyyttä.  Muovieläimet sekä keraamisen minitalon löysin kirpputorilta. Sammaleet ym. kävin keräämässä omasta puutarhasta, jossa ihan pihan perällä kasvoi hieman sammalta.



Lyhty täytyy olla sellainen, josta saa yhdeltä sivulta oven kokonaan auki. Itse leikkasin pahvista sopivankokoisen tason ja asettelin sen sopivaan kohtaan lyhtyä, Pahvin alle, lyhdyn seinämään laiton pienet kohotarrat, jotta se pysyisi paikoillaan eikä romahtaisi alas. Kovin paljon painoa ei tuohon voi laittaa, että pysyy. Pahvin päälle ripottelin sokerimaista "tekolunta". Näitä tekolumia saa nykyään jo aika monesta kaupasta, tämä minun on Emmas & Mamasin liikkeestä. Alakertaan laitoin sammalta, oksia ja lehtiä. Sen jälkeen vain asettelin eläimet ja muut minitavarat paikoilleen. Tuo minikuusi on myös kirpputorilöytö ja vähän sellainen elämää nähnyt, mutta tykkäsin siitä juuri sen vuoksi. Lopuksi vielä asettelin alakertaan pattereilla toimivat jouluvalot. Minun talvinen minimaailmani oli valmis!

Eikö tullutkin soma!

Kivaa viikonloppua ja ihanaa joulun odotusta!
Marika.





Yrittäjyys - Minun tarinani sisustussuunnittelijaksi


















Seisoin pienen maalaiskoulun pihamaalla ja mietin, lähdenkö polkemaan kotiin, kilometrin päähän  jossa sisarukset olivat juuri palaamassa koulusta, vai lähtisinkö polkemaan vähän kauemmaksi, kolmen kilometrin päähän. Siellä oli äidin ja isän työpaikka, viereisissä rakennuksissa. 

Isän rakennuksessa oli likaisia työmiehiä, jyskyttäviä kovaäänisiä koneita, rasvantuoksua, trukkeja ja kuorma-autoja. Työmiehet puuhasivat omiaan, kun ohitin heidät mennäkseni toimistoon, joku taisi huomata tuloni ja moikata kaukaa. Osa työmiehistä tykkästi hauskuuttaa minua ja he ottivat minut joskus mukaan korttipeliin, jota tauolla tavalliseen tapaan pelasivat. Se oli niin makeeta! Taukohuone oli täynnä tupakansavua, mutta se oli 70- ja 80-luvun vaihteessa hyvin tavallista. Isän toimisto oli käytävän päädyssä, huone oli suurin kaikista ja siinä oli monta ikkunaa. Hänen huoneeseen piti mennä varoen, jos hänellä olisi vaikka joku asiakas tai tärkeä puhelu meneillään. Isä ei pitänyt turhasta häiriöstä, joten opin kurkkaamaan ovenraosta varovasti. Lempipaikkani oli kuitenkin ruokalassa, jossa oli ihana keittäjä Rauha, joka passasi minua ja laittoi ruoan pöytään. Hän oli lempeä ja avulias. Hän ehti pysähtyä hetkeksi pienen lapsen äärelle ja kysyä mitä kuuluu. Torstaisin Rauha valmisti hernekeittoa ja kropsua. Se oli niin hyvää!

Äidin työhuone sijaitsi samassa toimistossa kuin isäni, mutta hänen varsinainen työnsä oli kuitenkin viereisessä rakennuksessa. Muistan edelleen sen saumurien hurinan korvissani, ne surisivat kilpaa ensi kovaa ja sitten vaimentuen loppua kohden ja taas uudestaan. Radio soi taustalla vaimeasti. Kankaiden voimakas tuoksu, naisten puheensorina ja taukojumppa ovat juurtuneet kovalevylleni ikuisiksi ajoiksi. Ihastelin ompelijoiden tekemää jälkeä ja lukuisia tyynykasoja, jotka houkuttelivat hyppäämään sekaan. Ja joskus hyppäsinkin, ja sain huutoa osakseni! Heh. Se ei tietenkään ollut sallittua. Tyynyt, päiväpeitot ja erilaiset ikkunaverhot lähtivät asiakkaille, mikä minnekin.

Olen siis yrittäjien tytär, se on elämä, josta tiedän ja johon opin jo lapsena.
Aikuiseksi tultuani olin myös itse töissä perheyrityksessämme. Kymmenisen vuotta meni erilaisissa tehtävissä; äitini tehtaanmyymälässä myyjänä, Isäni puolella kokoonpanossa, lähettämössä paperitöiden kanssa, pakkaamassa asiakkaalle tavaraa, jossa minulla oli pieni kätevä trukki käytössä (heh) ja lopuksi päädyin myyntisihteerin töihin. Se aika opetti osaltaan monenlaisia asioita. Koin kuitenkin, että minun täytyy saada kokeilla siipiäni yrittäjänä myös itse. 

Nuorimman lapsen syntymän aikoihin jättäydyin pois perheyrityksestämme. Se oli aika luontainen ratkaisu, sillä työmatkani oli noin 100km/päivä ja se oli liian vaikea järjestää pienen lapsen kanssa niin, että hänen hoitopäivänsä eivät venyisi liian pitkiksi. Elin ihanassa vauvakuplassa parisen vuotta ja ostelin tyttärelleni ihania vaatteita. Hän oli minun prinsessani. Minulla on kolme muutakin lasta edellisestä liitosta, mutta ikäero nuorempien välissä oli 9 vuotta. Tyttäreni oli minun iltatähteni ja kahden pojan jälkeinen hysteria tyttöjen prinsessamekkoihin valmis! Heh!

Vaatteiden ostelusta ja valtavasta prinsessahepenehysteriasta tuli lopulta minulle myös työ, kun perustin lastenvaatteiden nettikaupan 2011. Se oli ihanaa aikaa, tykkäsin työstäni todella paljon! Tein paljon työtä yrityksen tunnettavuuden kanssa ja kirjoittelin blogia. Kuvasin tytärtäni kaupassa myynnissä olevissa vaatteissa ja sain näin lisämyyntiä. Mutta ajat olivat huonot. Taantuma ajoi nettikaupat kilpasille asiakkaista ja ulkomaiset nettikaupat pystyivät tarjoamaan parempia alennuksia ja etuja. Myös henkilökohtaisessa elämässäni myllersi, oli tullut asumusero. Olin kolmen lapsen yksinhuoltaja ja yrittäjä. Sen arvaa miten siinä käy, rahat olivat tiukilla ja enkä millään pystynyt pitämään pakkaa kasassa ja jakautumaan moneen eri suuntaan. Päätin myydä yrityksen. Se oli oikea päätös.
Tuon yrittäjäkokemuksen (2 vuotta) myötä opin kyllä todella paljon yrittämisestä sekä itsestäni. Tunsin, että hankaluuksista huolimatta yrittäjyys on se minun juttu ja haluan yrittäjäksi myös jatkossa. Päätin hakeutua vaihtamaan alaa. Olinhan aina rakastanut sisustamista ja rakastanut kaikkea kaunista ympärilläni. Päätin hakeutua sisustus- ja tila-artesaani-koulutukseen. Se oli ainoa tämän alan koulutus lähellä meitä ja lasten takia en voinut kauemmaksi lähteä. Siitä alkoi minun taival sisustussuunnittelijaksi.

Valmistumisestani on nyt parisen vuotta aikaa ja tässä välissä olen päätynyt opiskelemaan kahta muutakin alaa. Koin, että minulla täytyy olla monenlaista osaamista, jotta voin perustaa yritykseni turvallisesti. Ja se on kyllä ollut oikea tie. Koulut ovat vielä tällä hetkellä kesken eli opiskelen päätoimisesti Sedussa viestintää aina ensi vuoden tammikuun loppuun saakka ja sen lisäksi minulla on visualistin monimuoto-opiskelut meneillään Helsingissä, josta on tarkoitus valmistua ensi vuoden syksyllä. Ensi vuoden syksyllä, minulla on taskussa neljä eri ammattia! Huikeaa! Kaikki opiskeluni tukevat toisiaan ja kaikki ovat yhtä tärkeitä. Olen ylpeä itsestäni ja varsinkin siitä, että olen päättänyt mennä eteenpäin ”kuin mummo lumessa”.  Pohjalaisella sisulla on myös osansa tässä kokoonpanossa. Olemmehan täällä avaruuden pääkaupungissa eli Seinäjoella! Täällä on hyvä yrittäjän olla ja paljon olen saanut ilmaista apua sekä neuvoja näitä kuvioita miettiessäni. Kaunis kiitos siis kaikille minua auttaneille! 

Minulla on valmiudet tehdä:

-sisustussuunnittelua (yksityiset kuin julkiset kohteetkin)
-myymäläsuunnittelua
-tapahtumasuunnittelua
-messuosastosuunnittelua
-somistusta
-valokuvausta (tuote- ja fiiliskuvausta)
-mainosmateriaaleja (esitteet, mainokset, pienimuotoiset nettisivut)
-sisällöntuottaminen sosiaaliseen mediaan (Facebook, Instagram, Blogit)
-konsultointi ja tilaisuuksissa esiintyminen
-haaveena omien tuotteiden suunnittelu!

Yritykseni aloittaa toimintansa täysipäiväisenä helmikuusta 2019 alkaen. Yritykseni löydät jo Fb.sta nimellä Suunnittelutoimisto Wow Design, sinne päivittelen kuulumisia ja minun arkeani yrityksen ja koulutusten välimaastossa. Kohta sinnekin tulee uusia uutisia, kunhan homma saadaan pakettiin.
Minut löytää myös instagramista nimimerkillä @wowdesign_sjk sekä blogini instagramista nimimerkillä @kotinionhelmeni, siellä olen todella aktiivinen. Nettisivut valmistuvat tammikuun aikana.

Tervetuloa siis seuramaan sivujani, ja jos sinulla tarvetta edellä mainituille palveluille, älä epäröi ottaa yhteyttä. Olen sinua varten!

Rakkaudella Marika

Vuoden Koti-finaalissa!


Hei vaan pitkästa aikaa! Ette tiedä miten paljon kivoja asioita on tapahtunut viime aikoina! En tiedä mistä aloittaisin.
Lähdetään kuitenkin tästä Vuoden Koti-kilpailusta. Ilmoittauduin mukaan kisaa Instagramissa hästägillä  #vuodenkoti sellaisella ajatuksella, että katsotaan kuinka tässä käy. Odotukset eivät olleet suuret, ja siksi olinkin niin yllättynyt, kun raati valitsi meidän kodin kuuden finalistin joukkoon! Huippua! Tuolla hästägillä voitte käydä katsomassa kaikki kilpailuun osallistuneet kodit. Kilpailuun haettiin persoonallisia ja asujiensa näköisiä koteja. Raati oli nimennyt kotimme kahdella sanalla luova ja vehreä.

Nyt äänestys on kuitenkin käynnissä, ollut jo muutaman viikon ja aikaa äänestää on 17.9 saakka.

Joten käykää äänestämässä numero 3. Kiitän ja kummarran kannastuksesta. ( klikkaa kuvaa niin pääset sivuille, missä on esitelty kuusi finalistia ja jossa voit äänestää )

Marika



Tervetuloa Marimekon sisustuspäiville!


Heippa vaan kaikki!

Huomenna on jännä päivä! Syksy on lähtenyt osaltani vilkkaasti käyntiin ja olen saanut kutsun tulla kertomaan syksyn 2018 trendeistä Seinäjoen Marimekon sisustuspäivään.

Olet lämpimästi tervetullut katsastamaan mitä ihanaa uutta syksyyn on tullut! Olen itse paikalla koko tuon 12.00 - 18.00 välisen ajan! Tervetuloa inspiroitumaan!

Marika/Wow Design





Asuntomessujen inspiroivimmat kohteet

Terkkuja Porin Asuntomessuilta!

Kävimme muutaman SObloggarin kanssa tutustumassa Porin  asuntomessujen kohteisiin Pressipäivänä, viime torstaina. Hurautimme autolla heti kukonlaulunaikaan Poriin ja samana iltana hurautimme myös takaisin Seinäjoelle. Oli kyllä aika raskas, mutta antoisa päivä kierrellä kohteita ja nauttia kauniista kesäpäivästä.

Asuntomessualue on aika lähellä Porin keskustaa, jonka vieressä virtaa Kokemäenjoki. Uudet talot törröttivät vieri vieressä siististi suorissa riveissä. Kasvillisuutta on vähän, koska alue on uusi.

Ulkoa en juurikaan kuvia ottanut, mutta sisustuksista sitäkin enemmän. Listasin tähän mielenkiintoisia kohteita asuntomessuilta, mistä itse erityisesti pidin.


Kohde 16. Bunkkeri.

Vanhaan Shellin autovajarakennukseen on tehty persoonallinen ja kaunis koti. Sisustussuunnittelun on toteuttanut Annaleena Hämäläinen /Hakola. Tuo Roosa sohva yhdistettynä vihreään ja graafiseen mattoon, on niin minun makuuni. ♥️


Kohde 19. Villa Karhu.

Tämä kierrätyskalustein sisustettu koti on yksi mielenkiintoisimmista kohteista. Kaikki sisustusesineet, matot sekä huonekalut ovat maksaneet yhteensä 1500€. (Lukuunottamatta viherkasveja).  Tässä kohteessa riittää katseltavaa, joten käykää ihmeessä kurkistamassa tähän kiehtovaa kotiin.
Sisustuksen on suunnitellut Frida Steiner.



Kohde 18. Kotoisa.

Tässä kodissa huomio kiinnittyy kauniin vihreään seinään sekä vaaleisiin puukalusteisiin jotka sopivat täydellisesti toisiinsa.


Kohde26. Talo Haltiatar.

Tämä oli ehkä ainoita kohteita, joka säväytti minua myös ulkoapäin. Talon sisällä tyyli jatkui juuri samanlaisena, mitä se päällepäin näyttikin. Paljon puupintoja, musta keittiö jossa oli runsaasti tilaa. Olohuoneessa oli kauniit vehreät maalaukset. Todella ihana! Mietimme vain porukalla, miten puupintojen käy ajan kanssa. Tummuuko ne vai onko keino pitää pinnat vaaleina myös jatkossa.
Sisustuksen on suunnitellut Paula Hellberg.


Kohde 4. Pohjanvalo.

Tämän kohteen sisustussuunnittelijan kädenjälki ihastuttaa minua joka kerta. Adalmiinan Helmi on sisustanut Fiskarhedenvillan kohteita jo useampana vuotena. Paljon kivoja yksityiskohtia ja varsinkin työhuone oli mielenkiintoinen.


Kohde 5. Herukka.

Talo näytti päällepäin hyvin tavalliselta, mutta sisällä oli todella mielenkiintoisia juttuja. Erityisen kaunis oli huone, jossa oli lasinen pyöreä pöytä, roosa/liila matto sekä sohva. Ihastuin tähän näkyyn ja noihin tauluihin seinällä. Katosta roikkuu lasimobile, joka oli kaunis yksityiskohta. Kaunista kerrassaan!
Sisustusuunnittelija tässä kohteessa Marjut Tolonen.

Siinä pieni kurkistus vuoden 2018 Asuntomessuille. Kannattaa käydä paikan päällä tutustumassa.

Kauniita kesäpäiviä toivottaen!
Marika





Maitoperunat - Kesän must juttu!

Ihanan aurinkoista kesäiltaa!

Ehdin vihdoin käymään täällä blogin puolella vietettyäni tänään etäpäivää koulusta. Voin sanoa, että elämä on ollut täynnä opiskelua sekä lapsen harrastusten ympärillä pyörimistä. Pesiskentät ovat tulleet tutuiksi, mutta uintiharrastus sentään on tauolla näin kesäaikaan. Loppuviikosta alkaa jo toinen leiri tälle kesää, Porissa. Pienet pesäpalloilijat kokoontuvat pelaamaan Etenee- leirille. Että sellaista menoa täällä.

Mutta..



En ole silti unohtanut bloggaamista enkä teitä ihania lukioitani. Palaan tänne heti kun tilanne vähän rauhoittuu. Olen aloittamassa yritystoimintaa ja siitäkin tulen teille kertomaan oikein juurta jaksaen, kun sen aika on. Instassa löytyy jo yrityksen sivut nimellä wowdesign_sjk. Käykää kurkistamassa. En ole vielä hirveästi hiiskunut tästä muille, joten älkää kertoko kenellekään. Heh. (Vitsi, vitsi)

Mutta niistä myöhemmin lisää ja palataan tämän päivän tunnelmiin. Annoin ajatusten virrata tänään vapaana ja kävin poimimassa ulkoa luonnonkukkasia kirpparilta löytämääni maljakkoon. Melkein kaikki pöydässä olevat astiat ovat löytöjä kirpparilta. Tykkään kesäisin näistä mummomaisista astioista, minusta ne jotenkin sopivat niin hyvin kesään.
Pääni sisällä on nyt niin monenlaista rautaa tulessa (kuten voitte arvata), että pieni kahlaaminen heinikossa, nokkosen keskellä teki todella hyvää. Yritän kiireen keskellä myös nauttia hetkistä luonnossa.



Päätin tänään ilahduttaa perhettäni ja valmistin päivälliseksi maitoperunoita sekä katoin pöydän kauniisti kesäisin astioin sekä kukkasin. Miten nautinkaan tällaisesta puuhastelusta. Maitoperunat ovat kesän yksi kohokohdista ja meidän jokavuotinen traditio. Maitoperunoita syötiin minun lapsuudessani joka kesä ja olen jatkanut perinnettä.

Jos et ole koskaan valmistanut maitoperunoita niin tässä tulee helppo ohje.

1kg uusia perunoita.
Pese perunat harjan kanssa ja keitä vedessä. Poista vesi.

Pari - kolme ruohosipulia varsineen.
Voita noin 50g.

Pilko sipulit varsineen ja paista kattilassa voin kanssa kevyesti. Lisää 1L maitoa ja suola.  Kiehauta, koko ajan sekoittaen. Lisäsin perunat sekaan jo ennen kiehumista. Jotkut lisäävät maidon perunoiden päälle kiehumisen jälkeen.

Keitto on valmis! ♥️

Ps: Jotkut syövät silliä maitoperunoiden kanssa, itse en pidä sillistä, mutta kuulemma sopivat hyvin maitoperunoiden kanssa.

Marika


Terveisiä Espanjasta!

Terkkuja Espanjasta! Tässä siis syy pitkään blogihiljaisuuteen, mutta sen verran alkoi omaatuntoa painamaan näin pitkä hiljaisuus täällä blogissa, että ajattelin julkaista tämän postauksen kännykällä täältä lämpöiseltä terassilta. Onhan tämä vähän haastavaa, kun näyttö on pieni, mutta onnistuu kyllä.



Nyt meidän loma alkaa kuitenkin olla lopuillaan, tänään lähdetään kotimatkalle!

Täällä on ollut ihanan lämmin ja maisemat mitä kauniimmat. Olemme Costa del Solin rannikolla, Fuengirolassa. Instassa olen julkaissut videoita sekä muutamia kuvia reissusta. Ollaan otettu aurinkoa, shoppailu, luettu, uitu ja nautittu vain maisemista ja kiireettömästä elämästä. Loma on ollut kiireisille ihmisille hyvin rentouttava. Nyt on ihana palata kotiin. Siellä se koti odottaa ja minä odotan innolla ,että pääsen terassia laittamaan kesäkuntoon.




Fuengirola on minulle erittäin rakas ja tuttu paikka, sillä olen käynyt täällä yli toistakymmentä kertaa. Osaamme siis liikkua täällä tutuilla reiteillä. Samat kaupat kolutaan aina ja ehdottomasti kauppakeskuksessa olevaan Primark-kauppaan on päästävä. Siellä on todella edullisia vaatteita.




Kävimme myös Perhostalossa, jonne noin 10km matka Fuengirolasta.  Ilma Perhostalossa on kostea ja lämmin eikä siellä näin helteellä pystynyt tuntia kauempaa olemaan. Mutta perhoset lentävät siellä vapaina ja siellä voit myös nähdä kilpikonnan, pienen kengurun sekä liskon, nekin ihan vapaana kaikki. Suosittelen kyllä käymään Perhostalossa täällä lomailessanne. Perhostalon vieressä on näköalapaikka, josta tuo ylempi kuva on otettu.

Mutta nyt lähdetään käymään vielä rannalla, ennenkuin meidän kotimatka alkaa! Nähdään Suomessa!

Marika







Keittiön uuden tuolit Wieniläiseen tapaan



Hei taas! Mitä teille kuuluu?

Täällä nuorin lapsista on ollut kovassa vatsataudissa ja loppuviikko on mennyt pestessä monta koneellista lakanapyykkiä, ihan petauspatjaan saakka sekä hoivatessa kuumeista potilasta. Reppana melkein nukkui vain. Nyt onneksi jo helpottaa ja ruokakin alkaa taas maistua. Pitäkää peukkuja, etten minä ole seuraava. Ei nyt millään ehtisi sairastaa! On niin paljon koulujuttuja ja muuta mukavaa, että itku pääsee jos nyt petiin joudun! Toivotaan, ettei niin käy.

Tämän viikon ehdoton piristys kiteytyi näihin ihaniin tuoleihin, jotka saapuivat Ellokselta. Tuolit ovat todella kauniit ja tukevat istua. Tuolit muistuttavat nyt kovasti trendikkäitä Wieniläistuoleja. Tuolin pinta on kauniisti vähän "vanhan" näköinen ja tuolin värikin on vähän harmahtava. Rakastan tuota kaartuvaa selkänojaa ja tuolin roroista istuinosaa! Mietin, olisiko pitänyt tilata heti neljä kappaletta näitä "Wieniläistuoleja", mutta en sitten tilannut. Olisi ehkä pitänyt! Näistä oli jokin aika sitten todella hyvä alennus, joten kahdelle kappaleelle tuli hintaa vain 115e. Olen siis kovin tyytyväinen löytööni!






Kevään tullen sisustusinspiraatio on nostanut päätään ja tekee mieli hieman uudistaa kotia. 

Keittiö on ollut jo jonkin aikaa ilman mattoa. Varastossa ollut juuttimatto pääsi takaisin aitiopaikalleen käytännöllisyytensä vuoksi.  Lakeuden Shoppikselta löysin kivan tummansinisen maljakon sekä marmorisen tarjoiluastian, johon asettelin parhaat päivänsä nähneestä kukkakimpusta asetelman. Jos olisi ollut sellainen kukille tarkoitettu sieni, kukat olisivat pysyneet parempana pidempään, luulen että nuokahtavat aika nopsaan ilman sitä. Mutta saapa edes hetken nauttia noista kukkasista, muuten olisivat menneet roskiin. Vaaleansininen keittiöpyyhe on Hemtexin, sen nappasin eilen kauppareissulla mukaani Cittarista. Meille saapui myös uutta tapettia, katsotaan saammeko tapetoitua viikonlopun aikana vai malttaako sitä olla sisällä, näin kauniina kevätpäivinä. Ihanaa kevät, olet täällä!

Aurinkoista viikonloppua!
Marika

Voit seurata minua myös instassa  @kotinionhelmeni
Ja Facebookissa Kotini on helmeni
Tai seurata Blogit.fi sivuston kautta.




Totuus kauniiden blogikuvien takana - behind the scenes




Yhdessä pienemmässä sisustusblogien ryhmässä kiertää joka kuukausi haaste, joihin bloggarit voivat sitten omien halujensa mukaan ottaa osaa. Tällä kertaa haasteen heitti ilmoille Char & the City -blogin Carita. Itse olen ensimmäistä kertaa mukana haasteessa. Tämän kuukauden haaste kehotti näyttämään teille lukijoille arkisempia kuvia kodistamme.

Onko meillä sisustusbloggareilla aina niin siistiä miltä kuvissa näyttää? 

Tämä on varmasti yksi kysymys, joka monia sisustusblogien lukijoita mietityttää. Joskus olen saanut kommentteja "onko teillä aina noin siistiä" tai "kyllä teillä on kaunista, miten saat pysymään kodin aina niin siistinä". Ymmärrän hyvin vaikutelman, mikä monesti sisustusblogeja lukiessa syntyy. Kaunis täydellinen elämä! Tavarat ovat kauniisti aseteltuna eikä mitään "henkilökohtaisia" tavaroita ole näköpiirissä, lapsen Lego-kaaoksesta puhumattakaan!
Mutta hei, eihän se niin mene. Meillä on yhtälailla pyykit pestävänä, lapsen lelut kerättävänä sekä tiskit tiskattavana. Blogi ei vain ole se väylä, missä sitä meidän "hohdokasta arkea" haluamme esitellä ja tuskin te lukijat sitä sisustusblogeista lähtisitte hakemaankaan. Kyllä me stailaamme kotiamme näitä kuvia varten, että teillä olisi ilo katsella niitä, ilman että huomio kiinnittyy tiskivuoreen keittiön pöydällä. Tai ainakin itse ajattelen näin, että sisustusblogeja lukiessa saa antaa inspiraatiolle vallan ja unohtaa arjen kaaos ja keskittyä kauneuteen.

Itse pidän itseäni nykyään hieman boheemina sisustajana eikä meidän kuvat ole niitä silotetuimpia, mutta silti joudun karsimaan tavaraa sekä asettelemaan tavaroita, ennen kuin alan kuvaamaan kotiamme blogia varten. Ajattelen sen niin, että minun täytyy tuoda teille lukijoille jonkinlainen elämys käydessänne minun blogissani, ja siisti koti on osa sitä. Tykkään kyllä siististä kodista ja olen vähän sellainen, vien mennessäni ja tuon tullessani tyyppi. Järjestelen paikkoja huomaamattani touhutessani kotona.

Tämän haasteen myötä näytän teille niitä arkisempia kuvia kodistamme. Yksi asia minkä teen joka kerta kun kuvaan keittiötä tietystä kuvakulmasta, on se, että poistan kaiken krääsän keittiön jääkaapin ovesta ennen kuvaamista! Heh, se on yleensä täynnä lapsen piirroksia, koulujuttuja, kutsuja, kortteja ja ties mitä.. Tuon oven edessä käydään arjessa monet keskustelut tulevan viikon tapahtumista eli se on erityisen tärkeä paikka meille. Miten kätevä on ruokapöydässä istuessa katsella lippusia ja lappusia, että koska ne sukset lapsella pitikään olla koulussa.



Meillä on myös useasti erkkerin ruokapöydällä toimisto! Myös olohuoneen sohvalla on yksi toimisto. Ja juu, työhuonekin löytyy. Vaihtelu virkistää, eikös?



Nuutunut huonekuusi, kuka unohti kastella?

Lapsen huoneessa valloillaan olevat leikit! Joskus useamman päivän, kun niitä ei saa kerätä pois! Kaaoksen ja siistin kodin välimaastoa, suurin osa elämästä. Sellaista se meidänkin elämä on!

Pääsiäisterveisin
Marika



Sisustusbloggarin kotona - kurkkaa meille!


Kurkkaa meidän sisustukseen!

Mitäs sinne ruudun toiselle puolelle kuuluu? Toivottavasti olette ehtineet nauttia näistä aurinkoisista päivistä edes vähän! Itse vietin tänään etäpäivää koulusta ja ehdin ulkoilun lisäksi keskittyä kotimme kuvaamiseen, pienen siivouksen lomassa. Pääsette vähän katsomaan miltä meidän sisustus näyttää nyt.

Uusi järjestys olohuoneessa

Olohuoneen järjestys on muuttunut viime aikoina pariinkin otteeseen. Olohuoneen ongelma on se, että tv:lle ei ole kuin kaksi järkevää paikkaa minne sen voi sijoittaa (eikä ilman kuulemma voi olla). Olohuoneemme on noin 6m pitkä ja sen vuoksi hieman hankala sisustaa. Yhtenäistä seinätilaa ei juurikaan ole ja tila on auki niin erkkeriin kuin eteisaluaan ja niiden välissä on takka. Olen pyöritellyt monenlaisia variaatioita, mutta näillä huonekaluilla sopivaa ratkaisua on vaikea löytää.

 Aikaisemmin sohva ja tv olivat vastakkaisilla seinillä eli 6m päässä toisistaan. Minulla alkoi olla vaikeuksia lukea tv:n tekstityksiä (vanha kun olen, heh), varsinkin iltaisin, kun väsy alkoi painaa. Matka oli siis liian pitkä. Tein kompromissin ja sijoitin sohvan melkein keskelle olohuonetta ja näin tv:n katselu helpottui huomattavasti. Sisustus olohuoneessa on muovaantunut tämän ratkaisun ympärille. Ikean Vitsjö-hylly jäi sohvan taakse ja taulut saivat paikkansa sen vierestä.  Oikeastaan olin oikein mielissäni kun sain kauan haaveilemani tauluseinän.






Keittiön sisustus sekä erkkeri

Seuraavaksi astutaan erkkeriin sekä keittiöön. Erkkerissä meillä on iso moderni ruokapöytä sekä fb-kirppikseltä löytämäni ihanat ja paljon ihastusta aiheuttaneet vanhat tuolit. Tuolien tarina on vaiherikas. Ne ovat aluperin olleet käytössä jollakin ABC-liikkenneasemalla, josta ne ovat päätyneet toiseen ravintolaan. Eräs pariskunta sitten osti koko ravintolan irtaimiston sen lopetettua toimintansa ja he myivät tuolit sitten minulle. Tuolit ovat kauniit, laadukkaat ja niissä on kivoja yksityiskohtia. Tykkään niistä edelleen todella paljon!

Keittiö on saanut uudenlaisen ilmeen pienin askelin. Kaapistojen rungot sekä ovet on maalattu. Osa yläkaapeista on poistettu ja välitila maalattu. Täysipuiset tasot hiottu ja vahattu. Vetimetkin on vaihdettu. Kaiken olen tehnyt ihan itse. Täältä blogista löytyy postaukset kaikista näistä vaiheista, mitä keittiössä on tehty.
Vielä uupuu uusi tiskiallas sekä sen mukana vaihtuu myös taso. Tämän vuoksi blogin kuvissa en mielelläni esittele tuota rumaa tiskiallasta. Mutta ehkä seuraavassa postauksessa tulette altaan näkemään, sillä minua on haastettu kirjoittamaan sisustusbloggarin arjesta ja siitä, mitä rajaan kuvistani pois....pst: ei meillä aina ole paikat näin tip top. 





Pyöreä pöytä - paras hankinta ikinä!

Viimeisessä kuvassa näette hieman saarnipöydän pintaa, joka on kauniin eläväpintainen. Pöytä on valmistettu Hakolan tehtailla Jurvassa. Sen ympärille olen hankkinut erilaisia tuoleja, jotka minusta ovat hauska yhdistelmä. Jos joku teistä miettii pyöreän pöydän hankkimista, niin voin lämmöllä suositella! Vaikka meillä on erkkerissä iso pöytä, emme mielellämme istu siinä, vaan tykkäämme istua pyöreän pöydän ympärillä isommallakin porukalla. Siinä on mukava Fengsui ja kaikki näkee toistensa kasvot helposti. Pöytä on kyllä paras hankinta ikinä!


Marika