Jouluinen koti - kun mikään ei natsaa



Tiedättekö sen tunteen, kun ette ole tyytyväinen tämän hetkiseen sisustukseen ja tuntuu, että joku puuttuu tai mättää. Minä tiedän! Pitäisi maalata ja pitäisi sitä ja tätä. Tai oikeastaan kaikki alkoi siitä, kun kotiimme tuli uusia huonekaluja sekoittamaan pakkaa. Sen jälkeen "pakka" onkin ollut sekaisin! Heh. Huonekaluja on siirrelty paikasta toiseen ja etsitty sellaista tasapainoa ja tunnetta, että nyt! Nyt ne on oikeilla paikoillaan! Mistään huonekalusta en haluaisi luopua.

Joulusiivoja aloittaessani viime viikonloppuna - pyöräytin olohuoneen järjestyksen taas kerran ihan uuteen uskoon! No nyt ollaan jo lähellä. Joulukuusi kannettiin sisään ja sen sijoittaminen kauaksi lämpöisestä takasta on myös oma rulijanssinsa. Ei ole helppoa sisustajan elämä, ei! Noh, tässä on nyt hieman ironiaa, en tokikaan mitään suurta ressiä tästä ota, elämässä on oppinut odottamaan, tasapaino meidän olohuoneessa löytyy kyllä taas ajan kanssa.

En ole esitellyt teille meidän "pakan sekoittajia", kun en vielä tiedä mitä niiden kanssa teen. Maalataanko vai mitä. Ne ovat kaksi vitriiniä meidän eteisaulassa, jossa on runsaasti tilaa säilyttää minun aarteitani. (purkkia ja purnukoita) Ja mitään en ole ostanut! Ne ovat löytöjä kirpputoreilta, niitä ei lasketa! Heh.
Mutta vilkaistaan nyt meille, meidän jouluiseen kotiin ja mukana on myös tämän vuoden joulukortit sekä kuvia jouluisista asetelmista.





Joulukortteja askartelin itse ja ne lähtivät muutamille ystäville sekä sukulaisille.


Tässä näette vilahduksen olohuoneen sisustuksesta, tämä siis otettu tänään. Olohuoneeseen odotan uutta mattoa ja kuusen valot haluan vielä vaihtaa uusiin, kun ovat jotenkin liian lyhyet tuohon kuuseen. Onneksi tässä on vielä aikaa laittaa, kun suurin osa lahjoistakin on jo ostettu. Paketointiurakka on vielä edessä. 





Jouluterveisin
Marika

Ps: Minulla on tekeillä juttu muutamasta kivasta paikasta Seinäjoella, jossa kannattaa pyörähtää näin joulun aikaan ja sen jälkeenkin. Olkaa kuulolla!


Joulun tunnelmaa kotiin



Pikku hiljaa on joulua laitettu kotiin. Valot syttyvät ja jolukoristeet on kaivettu kaappien kätköistä ja niitä on ihmetelty tyttären kanssa yhdessä. Miten ne on aina niin ihana ottaa esille! Minä rakastan joulua ja siihen valmistautumista!

Minulla on tapana käydä jolukoristeet läpi joka ikinen joulu ja luovun kaikesta ylimääräisestä. Tänä vuonna koristeita lähti perheelle, joka joutui jättämään kotinsa homeen takia. Lisäksi joka joulu hankin jotain uutta; kirppareilta ja sitten paikallisista joulupuodeista tai sisustusliikkeistä. Nautin kun saan kierrellä jouluisissa puodeissa, kun samalla joululaulut soi taustalla. Hypistelen ja ihastelen. Sellaista joulun aistimista, ihanaa! Ja huomaan, että nuorin tyttäreni on seuraa perässä. Hän hyppelehtii aamusta alkaen tonttulakki päässä ja odottaa innoissaan joka ikinen aamu tontun tehtävää joulukalenterista! Tonttu nimittäin tuo tonttuovelle tehtävän, joka täytyy suorittaa ja sen jälkeen ovelle ilmestyy pieni palkinto. Viikonloppuna hänen täytyi piirtää tontulle ja ulkoilla max. 30min. Tänään tonttu kehotti koristelemaan pienen kuusen, joka tulee tyttären huoneeseen. Voitte kuvitella tätä riemua ja odotuksen tuskaa, koska se palkinto tupsahtaa siihen ovelle. Heh. Ja minä nautin hänen aidosta innostaan ja siitä kuinka reippaasti hän suorittaa tehtävät! Niin ja tonttuhan en ole minä vaan meillä käy ihan oikea tonttu!


Jouluisessa sisustuksessa suosin luonnonmateriaaleja - havuja, käpyjä, kukkia (hyasintti sekä eukaluptus on ihania!), taljoja, kynttilöitä, paperitähtiä. Joulusisustuksemme on valkoinen sekä harmaa yhdistettynä lämpöiseen puuhun. Pieni ripaus punaista joulussa täytyy myös olla. Vihreys tulee sitten kukista sekä havuista. Pikkukuusia täytyisi hakea lasimaljakkoon, niitä minulla on ollut nyt monena jouluna. Kransseihin olen hurahtanut myös. Harmi, että meillä takan lämmityksen vuoksi kranssit eivät oikein menesty. Alkavat varista aika pian. Ulko-ovessa on ainut aito havukranssi. Hermojani säästääkseni tämä on kompromissi minun itseni kanssa. Heh.


Jouluiset asetelmat ovat myös ihania! Keittiön pöydällä meillä on tänä vuonna pupun talvimetsä asetelma. Tarjottimelle on helppo muodostaa kivoja asetelmia olemassa olevilla joulukoristeilla sekä havuilla tai kukilla sekä kynttilöillä. Kipparilta löytyi ainoastaan tuo pieni lasimökki muutamalla eurolla. Tyttö leikkii monesti ruokaa odotellessaan pupulla ja havut toimii pupun ruokana.


Hyggeilemme iltaisin kynttilänvalossa glögiä juoden. Pipareitakin on leivottu jo kerran ja usempi paketti kauppareissullakin tullut ostettua. Riisipuuro on myös suurta herkkuani! Hieman kanelisokeria päälle ja voi että se voi olla hyvää! Joulu on ihanaa aikaa ja toivoisin vielä valkoista joulua! Harmi, että nykyään saamme hyvin vähän lunta näin joulun alla.

Huomenna alkaakin sitten itsenäisen Suomen 100-vuotis juhlinta! Tytön koulussa on illalla juhlat ja itsenäisyyspäivänä menen ystävän syntymäpäiville sekä varmasti katan pöydän kotona kauniisti ja syömme hyvin ja hartaasti. Kyllä saamme olla onnellisia kotimaastamme. Minä ainakin olen! Palaan itsenäisyyspäivänä tänne blogiin taas!

Jouluisin terveisin Marika