Missä kannattaa käydä Mikkelissä


Hei taas pitkästä aikaa! Terveisiä lomareissuilta Tukholmasta, Helsingistä, mummolasta sekä ihan kotisohvalta. Täällä blogi päivittyy hieman harvemmin, koska ollaan päästy oikein lomailun makuun. Ei millään nyt malttaisi istua koneella, mutta pakkohan minun oli tulla teille muutamista jutuista kertomaan. Instagramiin päivittelen kuulumisia melkein joka päivä ja laitan tarinoitakin, kun vihdoin opin miten se homma siellä toimii. Eli tervetuloa seuraamaan meidän kesäpäiviä sekä sisustusjuttuja myös sinne, blogin löytää instasta nimellä kotinionhelmeni.

Mikkelissä käydessämme tutustuimme bloggareiden kanssa muutamaan kauniseen ja käymisen arvoiseen paikkaan, kuten Mikkelin Kenkäveroon, Mikkelinpuistoon sekä kulttuurikeskus Tempoon. Jos olette ajatelleet tehdä reissun asuntomessuille Mikkeliin, niin ehdottomasti kannattaa käydä myös näissä kohteissa. Tässä postauksessa tulee juttua Kenkäverosta, joka on kuulemma Mikkelin helmi. Eikä yhtään ihme, paikka on todella kaunis!


Mikkelin Kenkävero

Kenkävero on kaunis luonnonläheinen ja historiallinen miljöö Saimaan rannalla. Kenkäverossa voi tutustua pappilaravintolaan, jossa voi vieläkin aistia historian havinaa ja nauttia Saimaan kauniista maisemista sekä nauttia maukkaan lounaan. Kuljimme vain ravintolan läpi ja huokailimme. Ravintolassa oli paljon ruokailijoita ja pöydät notkuivat kauniisti katettuina mitä ihanampia herkkuja. Meille bloggareille lounas oli katettu Saimaan rannalla olevaan erilliseen rakennukseen, jossa toimi mm. kahvila. Kurkistimme myös joulupukinpajaan sekä kiertelimme alueen monissa käsityöpuodeissa. Kauniin puutarhan lomassa oli myös jotain eläimiä kuten kanoja. Monenmoista nähtävää siis!


Kenkäveron Pappilaravintola oli todella kaunis! Tuonne kyllä pitäisi päästä joskus ruokailemaan.


Kenkäverossa oli myös ihana vanhan ajan tunnelmaa huokuva leivintupa. Jopa myyjättären hiukset olivat kauniisti letillä kuten ennenvanhaan ja hän sopi myymälään kuin nenä päähän.


Alueella oli vanhoja rakennuksia ja paljon nähtävää.

Kesälomaterveisin
Marika



Ei kommentteja

Kiitos kun jätit viestin.