Duudson Aktivity park Seinäjoella


Meillä oli hiihtolomalla mahdollisuus käydä tutustumassa blogiyhteistyön merkeissä Seinäjoen sisäaktiivileikkipuistoon Duudson Aktivity parkkiin. En ollut itse siellä ikinä käynyt, joten oli jo korkea aika käydä tutustumassa paikkaan. Nuorempi poikani kävi siellä useastikin siihen aikaan, kun Duudson Park oli juuri avattu. Poika oli niin tohkeissaan, että sai isovanhemmilta kausikortin synttärilahjaksi ja sillä pääsi hyppimään päivittäin muhkeisiin superlonikasoihin. Nyt poika on jo pian täysi-ikäinen eikä hyppiminen enää kiinnosta, vaan tilalle on ovat tulleet tietokoneet. Aika aikaansa kutakin. Taisi poika näkyä Duudson Parkin esittelyvideollakin silloin aikojen alussa. Ja niin, pojan opettajana toimi Duudsonien HP hänen ollessaan kuudennella luokalla. Se oli pojan mielestä hauskaa, opettajana oli ihka oikea Duudson!

Mutta onhan meillä vielä yksi pikkuinen jolle hyppiminen, sekä kiipeily ovat mieluisaa puuhaa. Matkaan lähdettiin siis meidän kuopuksen kanssa joka nyt 8-vuotias.


Duudson parkissa on kivaa tekemistä juuri kouluikäisille lapsille ja vähän nuoremmillekin. On monemoista tekemistä: kiipeilyä, roikkumista, hyppimistä, polkemista, keinumista jne. Juostaan tukka märkänä paikasta toiseen ja tuntuu, ettei meinaa perässä pysyä! Meidän tyttö tykkää erityisesti roikkua renkaissa ja lyödä pesäpalloa sekä pelata erilaisia pelejä. Toki kaikki paikat kierretään ja välillä käydään syömässä herkulliset hampparit ravintola Pirtti Hirmussa. Sitten taas jatketaan!


Duudson Parkkiin kannattaa varata aikaa, sillä siellä kuuluu aika nopsaan. Vanhemmat voivat levähtää sohvalla, jos tuntuu ettei lasten perässä jaksa juosta. Ja aika monta aikuista siinä näytti istuvankin. Minäkin levähdin hetkeksi ja hörppäsin kupin kahvia. Minusta on ihanaa kun meillä on täällä Seinäjoella tällainen liikuntaa edistävä sisäleikkipuisto! Lasten riemun ja silmien palon voi nähdä heidän tullessaan sisään puistoon! Lopuksi sitten lähdetään kotiin kaikkensa antaneina.

Marika



Ei kommentteja

Kiitos kun jätit viestin.