Valokuvaus


Olen valokuvaamisessa ihan itseoppinut, muistan kyllä sen päivän kun siirryin pokkarista järkkäriin,
kuinka se tuntui isolta ja painavalta ja ajatus oli lähinnä, etten koskaan opi tällä kuvaamaan.
Niin mahdoton muutos se oli, pikku pokkarin jälkeen.

Ostin minun Canon EOS 500D:ni joskus 4-5v sitten ja joka on uskollisesti kulkenut mukanani monissa eri maissa. Viime kesänä Pariisissa kiikutin tätä kaulallani tai laukussani monen kymmennen kilometrin matkan, sisukkaasti, muutaman kauniin sanan saattelemana. : )

Joo, voisin kyllä luopua tämän hervottoman kameran kiikuttamisesta ja keksiä jokin ergonomisempi vaihtoehto.
Milläs te kuvaatte kun olette matkoilla?
Riittääkö hyvä kännykkäkamera?

Itse olen sellainen, että minua jää harmittamaan jos näe jotain kaunista ja kuvauksellista enkä saa siitä hyvää kuvaa tai ylipäätään mitään kuvaa.
Kun kuljen luonnossa tai missä vain, monesti ajattelen, voi tuosta saisi niin hyvän kuvan! : D




Olen joskus käynyt lyhyen, päivän kestävän valokuvauskurssin, mutta eihän siinä nyt vielä paljoa opittu, perusjuttuja. Pitäisikin katsoa missä olisi meneillään hieman syventävämpi kurssi.
Yleensä kuvaan (kiireessä) samoilla säädöillä ja ilman salamaa. Kameran jalkakin löytyy, mutta käytän sitä harvoin.
Luonnonvalossa saa minusta kaikista kauneimmat kuvat ja olen alkanut kuvaamaan kaikki kuvat RAW- muodossa, jolloin kuvia voi muokata hieman enemmän.

Käsittelen kuvat ilmaisella kuvankäsittelyohjelmalla joita voi ladata netistä (esim. PhotoScape), Photoshop joka on maksullinen ohjelma, voisi olla askel syvällisempään kuvankäsittelyyn. Käytin sitä aikoinaan työssäni, josta on nyt kylläkin jo useampi vuosi. Mutta ihan hyvin pärjää näillä ilmaisohjelmillakin.

Joskus kun on aikaa ja lapset eivät pyöri jaloissa, innostun kuvaamaan asetelmia eri kuvakulmista ja räpeltämään säädöksiä kuten aukon suuruutta. Tähänkin saa menemään yhtäkkiä monta tuntia aikaa, kun vielä kun alkaa muokkamaan kuvia halutun näköiseksi, ajankulua ei vain huomaa. Yritän löytää aikaa näille hetkille, sillä tavoitteena on saada parempia kuvia ja lisätä näin bloginkin mukavuutta.
Kaunis kuva on inspiroiva ja ilo silmälle!

Olen aina tykännyt luonnosta ja luonnonmateriaaleista. Sitä voi tuoda sisustukseen pikkuesineillä tai osana jotain huonekalua.
Taitaa olla aika trendikästäkin tällä hetkellä.
Eritoten puu viehättää minua nyt suuresti, varsinkin ilman minkäänlaista käsittelyä.
Tämä kaunis lehtitarjotin on löytö kirpparilta, minusta aivan ihana!
Lasipullot, varsinkin läpinäkyvät on myös heikkouteni, kirpparilta niitä tulee hankittua erikokoisina ja erimuotoisina ihan liiankin helposti. ; )

Voi, kohta on pääsiäinen!
Meillä on pieni reissu tiedossa, harmiksemme nuorimmaisella alkoi flunssa ja toivotaan, että
ollaan kaikki kunnossa kun loma alkaa.

Marika


 




2 kommenttia

  1. Ihania yksityiskohtia olet kuvaillut :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Johanna, voi kun olisi aikaa perehtyä enemmän asioihin, oletkos sinä käynyt jotain kursseja? :-)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit viestin.